Pohjoiskalotin neuvosto
www.nordkalottradet.nu HOVEDSIDE Søn 21. nov 2010

 
Meny
 
 

Tominnan Painopisteet

  

Pohjoiskalotin neuvosto tukee toiminnallaan niin taloudellista, sosiaalista kuin ympäristön kanssa sopusoinnussa olevaa kehitystä Pohjoiskalotilla. Neuvosto ­pyrkii osaltaan rakentamaan vahvaa eurooppalaista yh­teistyöaluetta. Pohjoiskalottiyhteistyön tulee tuottaa raja-alueellista lisäarvoa ja pohjoismaista hyötyä sekä hakea ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Yhdessä toimimalla saavutetaan enemmän kuin kunkin toimiessa yksin.

 

Pohjoiskalotin neuvosto on sitoutumaton, koko Pohjoiskalotin puolestapuhuja. Niinpä neuvostolle tärkeä tehtävä on ajaa koko alueen etuja ja edistää pohjoiskalottipolitiikkaa kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Alueellisesti suuntautuneella politiikalla voi jatkossa olla entistä vahvempi rooli.

 

Kilpailu tulevista rakennerahastovaroista ja kansallisista kehittämisrahoista kovenee koko ajan. Pohjoiskalotin tulee varmistaa, että tulevat poliittiset painotukset hyödyttävät meitä ja antavat meille tilaisuuden kehittää alueen omia potentiaaleja. Alueellisten kehityssuunnitelmien, kehittämissopimusten ja maankäytön suunnittelun kiinteämpi koordinointi voi synnyttää uusia innovatiivisia ratkaisuja. Esimerkki jo hyvin onnistuneista yhteistoimintakanavista on yhteistyö, jota tehdään Pohjoisen Harvaan Asuttujen Alueiden (Northern sparsely populated areas NSPA) verkostossa.

 

Lisää tietoja valituille toimintasektoreille määritellyistä tavoitteista löydät seuraavilta sivuilta:
 

 

 

Nordkalottrådet 2010